Schedules


    📅



    05/03/2022 5:05 am

    Puutarhatiistai

    John suunnittelee pohjoisessa viihtyvien kasvien penkin. Pernilla ja Malin tekevät kasvien ja sisustuksen avulla pienestä kasvihuoneesta ihanan viidakon, ja Tareq kokkaa uuden keittiönsä kunniaksi hienon juhla-aterian.

    05/03/2022 6:05 am

    Efter nio

    Keskustelua ajankohtaisista aiheista vaihtuvien vieraiden kanssa.

    05/03/2022 7:03 am

    Taivaallista menoa

    Vieraana Benita Backas-Andersson.

    05/03/2022 7:30 am

    Tukien varassa

    Kristinan tytär toivoo lievää rangaistusta. Tomas tienaa rahaa joulupukkina, mutta pelkää suhteen thaimaalaiseen tyttöystävään olevan lopussa.

    05/03/2022 8:00 am

    Mary 50 vuotta - voin olla vain oma itseni

    Tanskan kruununprinsessa Mary täytti 50 vuotta helmikuussa 2022. Ohjelmassa hän käy läpi elämänsä merkittävimpiä hetkiä toimittaja Johannes Langkilden kanssa.

    05/03/2022 9:00 am

    Francon jälkeen - Alcantaran perhe

    Antonio pääsee sairaalasta ja opettelee uutta päivärytmiä Herminian kanssa. Toni on uudessa työssä ensimmäistä päivää, kaikki ei kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan. Miten Mercedes selviää kahdesta työstä?

    05/03/2022 10:01 am

    Historia

    Ujo ja änkyttävä kuningas Yrjö VI joutuu palauttamaan hovin uskottavuuden toisen maailmansodan aikana.

    05/03/2022 10:45 am

    Yle Live

    Quincy Jones toi v. 2019 Pariisiin taitavia solisteja ja suurorkesterinsa esittämään Michael Jacksonin musiikkia. Esiintyjnä mm. Jonah Nilsson, Shelea, Salif Gueye, Ibrahim Maalouf, Marcus Miller ja Richard Bona. Kapellimestarina on Jules Buckley.

    05/03/2022 11:56 am

    Minun musiikkini

    Chisu - Artisti / Narsisti. Ohjelmasarjasta Minun musiikkini.

    05/03/2022 12:00 pm

    Isä Matteon tutkimuksia

    Ylivääpeli Cecchini valmistelee vaimolleen yllätystä hääpäivän alla. Samaan aikaan joku myrkyttää vesipulloja kaupungin kaupoissa.

    05/03/2022 12:55 pm

    Tienraivaajat

    Thérèse Clerc oli naisten oikeuksien puolustaja, joka kasvoi konservatiivisessa perheessä tajutakseen myöhemmin, että naiset eivät olleet samalla tavalla vapaita kuin miehet ja että erityisesti aborttilainsäädäntöä täytyi muuttaa.

    05/03/2022 1:00 pm

    Zarah

    Zarah on päätoimittajan pannassa, mutta häntä ei pidättele mikään. Kuuluisan näyttelijän haastattelu olisi hänelle sulka hattuun - onnistuuko yritys? Zarahin oma elämä on täynnä turbulenssia.

    05/03/2022 1:45 pm

    Me elokuvantekijät

    Elokuvaohjaaja Saara Cantell puhuu elokuvista ja maailmasta.

    05/03/2022 1:50 pm

    Islannin aaveet

    Aaveet, haltiat ja vainajien ilmestyminen ovat osa islantilaista taikauskontoa ja kulttuuriperimää. Asiantuntijat kertovat, miten nämä uskomukset näkyvät yhteiskunnassa ja ihmisten tunne-elämässä.

    05/03/2022 2:20 pm

    Oikeesti!?

    Hopen ja Joannan on tarkoitus täyttää yhdessä lukiohakemukset, mutta Joanna on muissa maailmoissa ja ajattelee vain Liamia. Hopesta tuntuu, että hänen ystävänsä on dumpannut hänet. Hän haluaisi puhua asiasta, mutta Liam tulee aina väliin.

    05/03/2022 2:30 pm

    Oikeesti!?

    Hopen, Joannan ja Kevinin pitäisi tehdä yhdessä esitelmä, jonka aiheena on ympäristö ja elämäntapa. Kevin yrittää lintsata ja syyttää futistreenejä. Hope on ihastunut Keviniin ja auttaa tätä mielellään.

    05/03/2022 2:41 pm

    Oikeesti!?

    On Hopen syntymäpäivä, ja Hope ja Joanna on kutsuttu Nadjan mökille. Tästä tulee Hopen ihanin syntymäpäivä ikinä! Hopen äiti kuitenkin haluaa, että Hope viettää syntymäpäivän äidin uuden poikaystävän ja tämän lapsen kanssa.

    05/03/2022 2:54 pm

    Yle Nyheter TV-nytt

    Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    05/03/2022 2:59 pm

    BUU-klubben

    Katsotaan sarjoja Nallukka, Pehmomonsteri, Lumileikkejä, Osaan ihan itse sekä Koira nimeltä Ib.

    05/03/2022 3:29 pm

    Aika on meidän - tositarinat sarjan taustalla

    Callea esittänyt Charlie Gustafsson tapaa ravintoloitsija Leif Mannerströmin.

    05/03/2022 4:29 pm

    Yle Nyheter TV-nytt

    Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    05/03/2022 4:53 pm

    Tarinoita järviltä

    Suomen luonnon ahkera rakentaja.

    05/03/2022 5:00 pm

    Urheilu-Suomi

    Iloton hopea, kohtalokas sadasosa, mykkä stadion - katkeria tappion hetkiä Juha Miedosta Jani Sieviseen. Tappiot ovat karvas osa Suomen urheiluhistoriaa.

    05/03/2022 6:00 pm

    Historia

    Temppeliherrain ritarikunta syntyi keskiajalla ja kuihtui 200 vuotta myöhemmin. Legenda ritarikunnan maineesta elää kuitenkin edelleen: valkoiset kaavut punaisella rististillä, rohkeus ja rikkaudet. Mutta mikä on totuus ritarikunnasta?

    05/03/2022 6:55 pm

    MP - minä pelkään

    Mitä tapahtuu, kun sodan kauhut ja pelot tunkeutuvat mökkilomalle? Elokuva käsittelee pelkoa tavallisen perheen, isän, äidin ja lapsen näkökulmasta.

    05/03/2022 8:15 pm

    Töitä kaikille!

    Katsaus teolliseen aikakauteen sellaisena kuin sen nykyään tunnemme. Ohjaajien Maximilien Van Aertryckin & Axel Danielsonin intensiivinen ja leikkisä vuoristorata, joka vaatii katsojaa kohtaamaan kuinka työ toimii.

    05/03/2022 8:28 pm

    Hyvä käytös

    Audrius Mickeviciuksen dokumenttielokuva, joka syntyi kun ohjaajan veli murhattiin. Ohjaaja tutustui Lukiskesin vankilaan tutkiakseen esimerkillisen käytöksen paradoksia.

    05/03/2022 9:55 pm

    Uutisikkuna

    Uutisikkuna näyttää päivän tärkeimmät uutisaiheet, urheilutulokset ja tuoreimman säätiedotuksen.

    Yle Teema & Fem

    Available schedules: 03/26/2022 - 12/28/2024 Time zone: Central European Summer Time (CEST) UTC +2 Country: Language: English

    • New Episodes
    • Free TV Premiere
    • Country Premiere
    • Season Start
    • Season finale
    • New on this channel
    • Back on this channel
    • Highlight of the day