Schedules


    📅



    06/11/2022 5:00 am

    Superapulaiset

    Turussa Cygnaeuksen esikoulun lapsilla on paljon ajatuksia siitä, milloin hitaudesta on ollut heille hyötyä. Viikon kiltteystehtävässä superapulaiset Sindre ja Elthon sekä tietenkin Jontti panevat kenkäsäilytysasiat kuntoon koulussaan Moikipäässä.

    06/11/2022 5:30 am

    Tutkimusretki Pohjoisnavalle

    Kukaan pohjoisnavalle lähtevistä nuorista ei ole tehnyt ennen mitään tällaista, joten he aloittavat tarkan harjoitusohjelman. Nuorten täytyy todistaa pärjäävänsä Norjan luonnossa ennen kuin he pääsevät lähtemään Huippuvuorille. Teinit joutuvat kokeilemaan rajojaan ja kykyään tehdä yhteistyötä.

    06/11/2022 6:00 am

    Rakkauden koodi

    Tobias yrittää päästä Idan suosioon viemällä tämän Fynin saarelle Heartland-festareille. Daniel ja Michelle päättävät raskaan päivän vakavaan keskusteluuun. Linen ja Simonin välillä puolestaan alkaa olla tunteita, ainakin toisella osapuolella.

    06/11/2022 6:30 am

    Huutokauppakesä

    Bispgårdenissa asuvat sisarukset Marianne Eriksson Holmberg ja Ewa Eriksson saavat vastaansa tukholmalaiset Tihna Ivarssonin ja Mandie Söderströmin. Huutokauppa käydään Frändeforsissa Länsi-Ruotsissa.

    06/11/2022 7:30 am

    Tämä on sinun maasi

    Jos Jeffrey haluaa olla ruotsalainen, hänen on löydettävä itselleen ja perheelleen asuinpaikka. Yhdessä Carina ja Jeff kiertävät katsomassa eri kohteita. Jeff päättää lopulta jääkö hän Ruotsiin.

    06/11/2022 8:00 am

    Puutarhakausi

    Lapset valtaavat puutarhan! Malin ideoi, minkälainen piha olisi lasten mieleen. Tareq ja John jatkavat puolestaan häiden suunnittelua. Mikä kakku sopii puutarhahäihin?

    06/11/2022 9:00 am

    Sydämet

    Molinette-sairaalan uusi lääkäri, tohtori Brunello, ei ilmaannu lentokentälle, vaan tekee hämmentävän sisääntulon suoraan sairaalaan. Monen yllätykseksi uusi lääkäri onkin kaunis nuori nainen.

    06/11/2022 9:49 am

    Sydämet

    Uuteen maailmaan ja tärkeään suhteeseen hypännyt, omat kannuksensa hankkinut sydänkirurgi Delia törmää ennakkoluuloihin, ja vain osa niistä on ansaittua.

    06/11/2022 10:43 am

    Sydämet

    1960-luvu Torinoon sijoittuvassa draamassa sairaala Molinette ja sen edistyksellinen sydänkirurginen osasto valmistautuu ensimmäiseen sydämensiirtoonsa. Samaan aikaan sinne odotetaan uutta kardiologia, joka on tehnyt uraa Amerikassa.

    06/11/2022 11:38 am

    Sydämet

    Tanssia rakastavan potilaan tila näyttää jo vakaalta, mutta täydellinen romahdus tarvitsee täydellisen pelastuksen. Pystyykö siihen kukaan?

    06/11/2022 12:26 pm

    Eksoottiset junamatkat

    Lähi-idässä Chris Tarrant tutkii mitä sata vuotta sitten rakennetuista siirtomaa-ajan rautatieverkostoista on jäljellä. Hän matkustaa Hijazin rautatiereittiä Jordaniassa ja jatkaa sieltä Israeliin.

    06/11/2022 1:11 pm

    Kohti Tanssin taloa

    Tanssija ja koreografi Tuomo Railon matka Tanssin talolle. Hän on edustanut tanssijoita välillä yksin edistäessään hanketta. Hän jos joku tuntee jokaisen kiharan ja piruetin ennen lopullista rakentamispäätöstä.

    06/11/2022 1:15 pm

    Francon jälkeen - Alcantaran perhe

    Antonio haluaa viedä Mercedeksen Barcelonaan olympialaisten avajaisiin, mutta kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Marian ystävä uskoo tietävänsä, kuka ajoi Antonion päälle. Tonille esitetään huolestuttavia kuvia hänen päälliköstään Martasta.

    06/11/2022 2:25 pm

    Paksut pariskunnat

    Pariskunnat ovat tehneet suhteidensa eteen töitä ja seksielämään on tullut vauhtia. Lassen seksihalut tuntuvat Simonesta ylivoimaisilta. Steffenin vaimo tuskin pystyy pysymään erossa miehestään.

    06/11/2022 2:55 pm

    Yle Nyheter TV-nytt

    Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    06/11/2022 3:00 pm

    BUU-klubben

    Lisa leikkii matkustavansa Kuuhun. Tänään katsotaan myös sarjoja Leevi Lampunhenki, Sukkahittimittari sekä Arvaa kuinka paljon sinua rakastan.

    06/11/2022 3:30 pm

    Hemmalive

    Artistit Therese Karlsson, Josefin Silén, Bubbeli, Kusinerna Riippa ja Riko Eklundh sekä orkesterinjohtaja Mikael Svarvar tarjoavat Kemiönsaarella omenapuiden katveessa monipuolisen musikaalisen kattauksen.

    06/11/2022 4:00 pm

    Kadonneen aarteen arvoitus

    Nanna huolehtii Nielsistä sillä aikaa, kun isä lähtee Næstvediin katsomaan perheen uutta kotia. Sisarusten on tarkoitus pakata tavaroitaan, mutta Niels, Charly ja Tania harhauttavat Nannaa ja lähtevät kartanolle aarrejahtiin.

    06/11/2022 4:29 pm

    Yle Nyheter TV-nytt

    Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    06/11/2022 4:39 pm

    Sportnytt

    Uusimmat uutiset urheilun maailmasta.

    06/11/2022 4:50 pm

    Livet - suomenruotsalaisia tarinoita

    Muovipulloja, kanistereita, stryroxlevyjä ja tyhjiä oluttölkkejä. Muutama vuosi sitten Folke Österman näki, kuinka valtavasti roskaa Turunmaan saariston rannoilla oli. Niinpä hän aloitti siivoushankkeensa. Sen jälkeen hän ei ole voinut enää lopettaa.

    06/11/2022 5:00 pm

    Hemingway

    Ernest Hemingway on amerikkalaisen kirjallisuuden ikoni ja 1900-luvun merkittävimpiä kirjailijoita. Hänen moderni, niukka mutta samalla lyyrinen tyyli on lumonnut lukijoita ympäri maailman.

    06/11/2022 5:53 pm

    Kohti Tanssin taloa

    Kaksi Tanssin talon keskeistä arkkitehtia Harri Lindberg ja Pia Ilonen tanssivat pienoismallin ääreltä rakenteilla olevan talon uumeniin. Rakennus toimii vasta, kun se on löytänyt yleisönsä.

    06/11/2022 6:00 pm

    Sodankylän parhaat

    Roberto Rossellinin uraauurtavan klassikon Matka Italiaan kuvaaja Enzo Serafini vieraili Sodankylässä 1991. Mitä voi sattua maailmankuulujen tekijävieraiden sekä tavallisen yleisön matkalla Suomen Lappiin?

    06/11/2022 6:10 pm

    Matka Italiaan

    Pariskunta matkustaa Italiaan perintöasioissa, mutta Napolin ja Pompeijin maisemissa heidän oma suhteensa joutuu koetukselle.

    06/11/2022 7:30 pm

    Vivarium

    Nuoripari Gemma ja Tom eksyy vastarakennetulla Yondersin esikaupunkialueella. Jotenkin he kuitenkin päätyvät talon 9 luo. Kaksi laatikkoa ilmaantuu paikalle. Toisessa on ruokaa ja toisessa vauva ja lappu, jossa pyydetään kasvattamaan lapsi.

    06/11/2022 9:05 pm

    Uutisikkuna

    Uutisikkuna näyttää päivän tärkeimmät uutisaiheet, urheilutulokset ja tuoreimman säätiedotuksen.

    Yle Teema & Fem

    Available schedules: 03/26/2022 - 12/28/2024 Time zone: Central European Summer Time (CEST) UTC +2 Country: Language: English

    • New Episodes
    • Free TV Premiere
    • Country Premiere
    • Season Start
    • Season finale
    • New on this channel
    • Back on this channel
    • Highlight of the day