Schedules


    📅



    06/06/2024 4:55 am

    Spanielipentueen elämää

    Stella on saanut jo viisi pentua, mutta synnytys ei ole vielä ohi, ja emo alkaa olla rauhaton. Pentujen tulevat omistajat tekevät täyttä päätä valmisteluja, jotta kaikki olisi valmista pienen pennun saapumiseen.

    06/06/2024 5:25 am

    Leijonaunelma

    Rasmus saa Sundomissa puhelun kuuluisalta jääkiekkoilijalta. Leon tulee käymään, ja pojat ajelevat mopoillaan. Oscar pääsee vihdoin taas pelaamaan. William puolestaan on lähtenyt golfkentälle kaverinsa kanssa.

    06/06/2024 5:40 am

    Maajussin luontokuvat

    11-vuotias Henrik tulee vierailulle ja luonto tekee häneen lähtemättömän vaikutuksen.

    06/06/2024 6:20 am

    Maahanmuuttajan paluu

    Kun Tanskaan teini-ikäisenä muuttanut Diego palasi kotimaahansa Meksikoon, hänen tavoitteenaan oli pelastaa eräs kylä äärimmäisestä köyhyydestä.

    06/06/2024 6:50 am

    Søren Vesterin puutarha

    Søren pyytää vieraakseen biologi Julien, jonka kanssa hän tutkii, mitä puutarhassa tapahtuu pimeän tullen. Hän rakentaa myös ohuesta liuskekivestä puutarhaan tunnelmavalaisimen.

    06/06/2024 7:18 am

    Pelastuslaitos apuun!

    Kerran vuodessa savusukeltajien on läpäistävä vaikea testi, jossa heidän rakastamansa työ on vaakalaudalla.

    06/06/2024 8:00 am

    Efter nio

    Janne juoksee Samuli Samuelssonin kanssa, Krista Kiuru nopeasta työtahdista, talousneuvoja Marina Nygård, Filip Stenius tarjoaa roskakalaa, kirjailija Nicolas Lunabba, Christoffer Herberts.

    06/06/2024 9:00 am

    Team Bachstad Karibialla

    Team Bachstadin Karibian reissu kohti Saint Croixia alka lähestyä puoltaväliä. Nyt tutustutaan Dominicaan ja yritetään ymmärtää brittien rakastamaa krikettiä. Kaksikko ui samppanjassa ja etsii saaren alkuperäiskansan edustajia.

    06/06/2024 9:40 am

    Sodankylän parhaat

    Elegantissa melodraamassa Rainer Werner Fassbinderin tähti Hanna Schygulla näyttelee aviovaimona sääty-yhteiskunnan moraalin uhria.

    06/06/2024 9:52 am

    Nun or Never!

    Nunnajoukko elää luostarissa tyytyväisessä harmoniassa päivittäisiä rutiineja suorittaen, kunnes yksi nunnista löytää perunamaasta miehen.

    06/06/2024 10:05 am

    Historia

    Garri Kasparovin matka pienestä shakkia pelaavasta pojasta moninkertaiseksi shakin maailmanmestariksi on samalla tarina Neuvostoliitosta, sen hajoamisesta ja nyky-Venäjästä.

    06/06/2024 11:00 am

    Talot huokuvat historiaa

    Rickard Thunérin tutkimukset osoittavat, että talo on ollut monien jännittävien tarinoiden näyttämönä. Sen historiaan liittyy myös suomalainen sotalapsi Maija.

    06/06/2024 12:00 pm

    La Promesa - Salaisuuksien kartano

    Cruz aikoo suostua Pían vaatimukseen, mutta vain yhdellä ehdolla. Simona tietää enemmän kuin tahtoo, ja se painaa häntä. Jana paljastaa tekemänsä löydön Manuelille.

    06/06/2024 1:00 pm

    Milanon naisten paratiisi

    Yhtäällä syntyy uusi ystävyys, toisaalla kaivetaan kuoppaa toiselle. Adelaide koettaa ilahduttaa Ludovicaa. Tina kiemurtelee kuin mato koukussa - mikä häntä oikein painaa?

    06/06/2024 1:42 pm

    Kirjat, joilla on merkitystä

    Stine Pilgaardin humoristinen bestseller kertoo puheliaan kaupunkilaisdaamin muutosta niukkasanaiseen Länsi-Jyllantiin. Miten tämä sopeutuu uuteen ja erilaiseen? Toimittaja Maria Månson johtaa keskustelua kirjasta.

    06/06/2024 2:13 pm

    Käsityöläisreportaasi

    Juuria ja ruohoa käytetään käsityömateriaalina ympäri maailmaa. Ikivanhalla juurikäsityöperinteellä on saamelaisessa kulttuurissa erityinen merkitys.

    06/06/2024 2:25 pm

    Best of Unelmakoti Sisiliassa

    Pernilla Månsson Colt pistäytyy jälleen Bill Nylanderin ja Marie Olsson Nylanderin luona Höganäsissa, Skånessa. He muistelevat yhdessä pariskunnan vaaleanpunaisen sisilialaisen palatsin suurta muutosta, aivan alusta loppuun asti.

    06/06/2024 2:55 pm

    Yle Nyheter TV-nytt

    Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    06/06/2024 3:00 pm

    Pikku keksijät

    Felicia on keksinyt laitteen, jonka avulla sängyn petaaminen käy käden käänteessä. Mio puolestaan tuo testiryhmälle testattavaksi jotakin sinistä, makeaa ja tosi isoa. Kelvin kertoo, miten on mahdollista, että dinosaurusten luita voidaan löytää yhä.

    06/06/2024 3:08 pm

    Rakennetaan maja!

    Kisan toisena päivänä joukkueiden tulisi rakentaa majan lattia, seinät ja ikkunat. Molemmat joukkueet joutuvat pähkäilemään majan eri osien geometrisia muotoja, ja päivän haastetehtävässäkin kootaan stressaavaa geometriapalapeliä.

    06/06/2024 3:30 pm

    Huutokauppakesä

    Kumpi pareista tekee tällä kertaa parempia huutokauppalöytöjä? Vastakkain ovat arvikalainen aviopari Carl ja Elisabeth Palm sekä ystävykset Desiree Larsson ja Oskar Andreasson Bjärnumista. Ohjelman juontaa Sofia Rågenklint.

    06/06/2024 4:29 pm

    Yle Nyheter TV-nytt

    Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    06/06/2024 4:53 pm

    Strömsöstä poimittua

    Maidolle tehdään vaihtoehtoja kaurasta, manteleista ja soijasta. Alexandra De Paoli näyttää, kuinka kasvimaidon voi tehdä itse. Se on sekä helppoa että edullista.

    06/06/2024 5:00 pm

    Rantahotelli

    Madsen palaa Seerupin kanssa, ja toimii päättäväisesti saadakseen rikkaan amerikkalaisen solmimaan sopimuksen.

    06/06/2024 5:50 pm

    Sodankylän parhaat

    Elegantissa melodraamassa Rainer Werner Fassbinderin tähti Hanna Schygulla näyttelee aviovaimona sääty-yhteiskunnan moraalin uhria.

    06/06/2024 6:00 pm

    Flamencotanssija La Singla

    Dokumenttielokuva kertoo juuri läpimurron tehneen kuuron flamencotanssijan La Singlan mysteerisestä katoamisesta ja elämästä.

    06/06/2024 7:32 pm

    Karin ja Carl Larsson

    Karin ja Carl Larssonin värikäs ja inspiroiva Lilla Hyttnäsin koti Sundbornissa inspiroi maailmaa tänäkin päivänä. Larsson-asiantuntijat Lotta Lundgren, Elsa Billgren ja Knut Knutson tutustuttavat katsojat pariskuntaan ja heidän elämäntapaansa.

    06/06/2024 8:31 pm

    Rantahotelli

    Madsen palaa Seerupin kanssa, ja toimii päättäväisesti saadakseen rikkaan amerikkalaisen solmimaan sopimuksen.

    06/06/2024 9:21 pm

    Uutisikkuna

    Uutisikkuna näyttää päivän tärkeimmät uutisaiheet, urheilutulokset ja tuoreimman säätiedotuksen.

    Yle Teema & Fem

    Available schedules: 03/26/2022 - 12/28/2024 Time zone: Central European Summer Time (CEST) UTC +2 Country: United States Language: English

    • New Episodes
    • Free TV Premiere
    • New on this channel