Schedules


    📅



    06/18/2024 5:02 am

    Gen Z

    Franz, Lukas ja Beppe soittavat ahvenanmaalaisessa punkbändissä. Basisti Franz yrittää kirjoittaa uusia biisejä pandemiakeväänä 2020, mutta sekä hän että Lukas kärsivät ahdistuksesta, tosin eri tavoin.

    06/18/2024 5:15 am

    Pelastuslaitos apuun!

    Kun pieni ruohikkopalo saa aikaan suuren metsäpalon, pelastajien on toimittava ripeästi. Liekit leviävät kuitenkin nopeasti ja uhkaavat jo rakennuksia ja ihmisten koteja.

    06/18/2024 5:55 am

    Kauppakaupunkien aarteita

    Tutustutaan keskiajalla perustetun Varden kaupungin historiaan ja nähtävyyksiin. Ammattilaiset arvioivat yleisön paikalle tuomia antiikki- ja arvoesineitä. Ihailtavina on muun muassa vanhan tanskalaisen Kähler Keramikin vaaseja ja Holger Drachmannin maalaus.

    06/18/2024 6:55 am

    Hyvissä käsissä

    Potilaskuljettajat ovat järjestäneet työnseisauksen, mutta Michael jatkaa työtään. Rie yrittää rauhoitella lapsipotilaan äitiä. Christian on ottamassa käyttöön uuden menetelmän.

    06/18/2024 7:30 am

    Sportliv

    Kun Charlotta Sandkulla alkoi panostaa moukarinheittoon 15-vuotiaana, koko hänen kehonkuvansa muuttui. Lihasmassan kasvaessa hän kamppaili hyväksyäkseen siitä seuranneen painonnousun.

    06/18/2024 7:40 am

    Martha rikastuu

    Monet ovat rikastuneet ostamalla jotakin edullisesti ja myymällä sen kalliilla pois. Martha alkaa etsiä sopivaa tuotetta, joka tekisi hänestä rikkaan.

    06/18/2024 8:00 am

    Retkikohteena

    Hanne Aass lähtee poikansa kanssa viikoksi ratsastamaan Dovrefjellin komeisiin tunturimaisemiin. Sukeutuuko 10-vuotiaasta pleikkaripojasta pesunkestävä cowboy?

    06/18/2024 9:00 am

    Francon jälkeen - Alcantaran perhe

    On vuosi 1993. Antonio ja Mercedes viettävät Kuubassa toista kuherruskuukautta jännittävissä merkeissä. Inés murehtii Oriolin vuoksi, Toni taas hukuttaa murheensa työhön.

    06/18/2024 10:10 am

    Munch, elämän ja kuoleman taiteilija

    Kuka oli norjalainen taiteilija Edvard Munch, joka tunnetaan ehkä parhaiten Huuto-teoksestaan? Munch ammensi aiheita omasta elämästä, luonnosta, rakkaudesta sekä kuolemasta ja palasi usein uransa aikana samoihin teemoihin.

    06/18/2024 11:02 am

    Lähetystauko

    Ei lähetystä.

    06/18/2024 12:00 pm

    La Promesa - Salaisuuksien kartano

    Jana ilmestyy Palazzo La Promesaan, harvinaiseen rauhan keitaaseen vuonna 1913. Hänet palkataan tarjoilijaksi selvittämään totuutta äitinsä ja veljensä murhasta.

    06/18/2024 1:00 pm

    Milanon naisten paratiisi

    Tinan pitäisi nauhoittaa koelaulu elokuvaa varten, mutta hän on menettänyt äänensä.

    06/18/2024 1:45 pm

    Eläimet vauhdissa

    Tällä kertaa tutustutaan variksen käyttäytymiseen.

    06/18/2024 1:55 pm

    Pikku Kakkonen

    Katsellaan Lauran kanssa Kotilokoulu, Paloman Sanaton muskari, Tie tähtiin, Killi ja Kiki, Jepu Neulanen ja Rossi ja Rymy.

    06/18/2024 2:55 pm

    Yle Nyheter TV-nytt

    Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    06/18/2024 3:00 pm

    Pikkuli

    Pikkuli haluaisi auttaa toisia, muttei onnistu. Hän yrittää auttaa perhettään, Pöllöä ja Myyrää mutta kaikki menee vinoon. Yksi Pyynpoikasista on kadonnut. Osaakohan Pikkuli lopulta auttaa?

    06/18/2024 3:05 pm

    Katso, kani loikkaa

    Yhdeksänvuotias Rebecka ja hänen kaninsa Bernard ja Pluto ovat mukana 4H-yhdistyksen kanihyppyleirillä.

    06/18/2024 3:09 pm

    Kulman kunkut

    Stella taivuttelee Kunkut järjestämään peli-illan ja jättämään vauvan herra Peen huoleksi. Vaihtuuko perheen laatuaika kuitenkin painajaiseksi?

    06/18/2024 3:20 pm

    Paras harrastus

    Ahvenanmaalainen Valentina on mestari kävelemään varpaillaan. Sellaiseksi tulee, kun harjoittelee balettia niin paljon kuin hän. Tanssijan notkeudesta on hyötyä arjessakin, sanoo Valentina ja näyttää mallia.

    06/18/2024 3:30 pm

    Laleh - tervetuloa kotiin

    Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Laleh teki läpimurron vuonna 2005. Dokumentissa seurataan Lalehia ystävineen ennen suurta Ullevin konserttia, missä Laleh juhlii 40-vuotissyntymäpäiväänsä.

    06/18/2024 4:29 pm

    Yle Nyheter TV-nytt

    Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.

    06/18/2024 4:53 pm

    Huutokaupan osaajat

    Huutokauppa-asiantuntija Mats Bergstrand löytää talvisen taulun ja kertoo tarinan sen maalaajasta, puolalaisesta taiteilijasta, joka tuli Ruotsiin ja myi töitään ovelta ovelle.

    06/18/2024 5:00 pm

    Rantahotelli

    Seerup haluaa hotellin pysyvän ennallaan, mutta hän ei ole muistanut ihan kaikkea. Madsen ja Weyse saavat tarjouksen Ødegaard Andersenilta ja Ottilia saa kirjeen papiltaan.

    06/18/2024 5:52 pm

    Suomalaisia sarjakuvataiteilijoita

    Tiitu Takalo piirtää työhuoneellaan päiväkirjasarjakuvaa ja puhuu päätyöstään, Tampere-historiaa ja remonttipäiväkirjaa sekoittavasta Minä, Mikko ja Annikki -teoksestaan.

    06/18/2024 6:00 pm

    Historia

    Florence Nightingale oli modernin sairaanhoidon uranuurtaja, jota kiinnosti lääketiede ja matematiikka jo nuorena tyttönä. Vastoin aikakauden henkeä, hän valloitti naisena merkittävän ammatillisen aseman miesten hallitsemalla alalla.

    06/18/2024 6:55 pm

    Varjoja paratiisissa

    Nikander on helsinkiläinen roskienkerääjä, joka elää yksinäistä elämää - etenkin sen jälkeen kun hänen paras ystävänsä kuolee sydänkohtaukseen. Tavatessaan supermarketin kassavirkailijan Ilonan elämä alkaa taas hymyillä, ja ujo mies rakastuu.

    06/18/2024 8:06 pm

    Rantahotelli

    Seerup haluaa hotellin pysyvän ennallaan, mutta hän ei ole muistanut ihan kaikkea. Madsen ja Weyse saavat tarjouksen Ødegaard Andersenilta ja Ottilia saa kirjeen papiltaan.

    06/18/2024 8:56 pm

    Uutisikkuna

    Uutisikkuna näyttää päivän tärkeimmät uutisaiheet, urheilutulokset ja tuoreimman säätiedotuksen.

    Yle Teema & Fem

    Available schedules: 03/26/2022 - 12/28/2024 Time zone: Central European Summer Time (CEST) UTC +2 Country: United States Language: English

    • New Episodes
    • Free TV Premiere
    • New on this channel